Posts Tagged ‘Jaunty Jackalope’
Tunnelmia jauntysta ½, the jatko-osa!
Pari kolmisen viikkoa ehti pyörähtää ennen kuin sain tämän tuutista ulos; en tahtoisi painua taas vanhaan päivitystahtiin, joten yritän nyt taas saada itseäni motivoitua suunnittelemalla aiheet seuraavaan artikkeliin aina edellisen julkaistuani. Päivittäistä päivitystahtia en lupaa, mutta hyvä jos kaksikin ehdin viikossa tehdä.
Päätin, etten aio arvioida Ubuntua Live-CD:ltä, koska sen täysimittainen testaus olisi vaatinut laiteajurit, joita ei CD:lle voinut tallentaa. Ajattelin aluksi tehdä USB-käynnistystikun, mutta muistin viime kerroilta sen epäonnistuneen ajureiden tallennuksessa tikulle. Virtuaaliympäristötkin olivat sen verran hankalia laitekannan tunnistamisessa, etten ajatusta jäänyt hauduttelemaan. Lopulta päätin koota kolmannen koneen; tehdä kirpputorilöytöjä ja etsiä käytettyjä, tavallisen ihmisen tietokonetta vastaavia komponentteja ja ostaa sitten paikallisesta nörttinurkasta puuttuvat osat. Suoritintehoa löytyypi hieman vanhanaikaiset 1,8GHz, keskusmuistia 1 Giga ja kiintolevy on säälittävä 50 Gt 7000rpm, mutta kyllä näillä pärjää hyvin kevyen Linuxin kanssa. Ehkä.
Noh, asennukseen meni siivoiset 90 minuuttia CD:n syöttämisestä täysin asennettuun järjestelmään, mikä ei mielestäni ole paljoa vaadittu. Pian olinkin jo hieman muunnellut käyttöliittymää mieleisekseni vain huomatakseni, että se pitäisi verrata alkuperäiskokoonpanolla. Njaa, vaihdoin teeman sun muut takaisin ja kaiken muun, minkä ikinä muistinkaan. Täydellinen se ei enää ollut, mutta tarpeeksi toimiva vertaukseen.
Ensinnäkin yritin asentaa tarvittavat ajurit. Homma sujui loistavasti; laiteajurit-kohdasta valittiin suositeltu yksilö, ladattiin, asennettiin ja käynnistettiin pikaisesti uudelleen. Kumma kyllä, vaikka koneen GeF0rce 7300 Le -näytönohjaimessa on 256 Mt videomuistia ja olen sillä aikoinaan Half-Life 2:n pelannut läpi korkeilla asetuksilla ilman pehmennystä. Latasin Compiz Buttonin, mutta ei; Ikkunoita ei enää piirretty, kuten virheviesti haukkuikin. Noh, kaipa sitä ilmankin pärjää, eikö?
Muuten kaikki sujui kuin esittelyvideossa näytettiin. Firefox toimi, teemat toimivat, asennetut ohjelmat toimivat, 3D-pelit toimivat (Epäloogista), nukkutila toimi ja kaikki näytti muutenkin passelilta. Tätähän varten ihmiset asentavat Linuxin.
Kokemukseni ei ollut yhtään hullumpi; Ubuntu on edelleen kaikista kokeilemistani käyttöjärjestelmistä vakain ja helpoin. Kyllä, myös OSX ja Windows laskettuna. Ehkä Mepisin laitekannan tasolle ei ylletä, mutta tavalliselle ihmiselle Linux ei ole mikään pelon aihe ja hikisten yliopistopoikien uskonto; Se on vakuuttava vaihtoehto Windowsille tai OSX:lle, joka on kaiken lisäksi vapaa ja ilmainen.
Ubuntu 9.04 “Jaunty Jackalope” julkaistu
Ubuntu on suomalaista alkuperää olevan Linuxin jakelupaketti, ja kaiken lisäksi siitä suosituimmasta päästä. Nyt on ilmetynyt uusi puolvuotispäivitys Jaunty Jackalope, ehkä helpommin tavattuna 9.04 . Uuden Ubuntun pitäisi muun muoassa nopeuttaa käynnistymisnopeutta parannellulla muistinhallinnalla, parantaa laitetukea ja tästä hetkestä lähtien myös tarjoaa versiota miniläppäreille, niinsanottua Netbook Remix-jakelua, jossa on miniläppäreille sopivampi kerneli ja nopeakäyttöinen käyttöliittymä optimoituna pienelle näytölle. Suurin osa muutoksista on kuitenkin uusimman Gnome-käyttöliittymäversion ansiota.
Itse olen juuri suorittamassa asennusta, joten palaan takaisin aina päivästä viikkoon mennessä. Toivottavasti ukkovanhus jaksaa seitsemänsataisella prosessorillaan vielä toimia verrokkikelpoisesti. Mikäli ei, kokeilen live-CD:ltä kokeiluajoa, mikä nyt ei kuitenkaan ole kauhean luotettava verrattaessa.
