Arkisto kohteelle huhtikuu 2009
Tunnelmia Jauntysta ½
Huomatkaa: Testaus on suoritettu ’99 -tehokoneella. Prosessori 700MHz, Välimuisti 300mt ja kovo 5000rpm. Testattu alkuperäisellä teema- ja ohjelmakokoonpanolla. Uusilla koneilla ei pitäisi ilmetä vakavia ongelmia.
Sainpas sitten perjantaina Jauntyn toimimaan. Sen lisäksi, että GRUBiin oli yhtäkkiä ilmestynyt kaksi uutta kerneliä vikasietotiloineen, latasi Ubuntu nyt paljon nopeammin. Latausikkunaa on viety hieman minimalistisempaan suuntaan, muttei mitenkään rumasti tai epäkäytännöllisesti.
Mittailin ennen päivitystä kännykälläni, kuinka kauan bootti kestää. Ennen päivitystä aika oli grubista käyttövalmiuteen 40,3 sekuntia. Päivityksen jälkeen 29, tasan. Ainakin vanhalla koneella on päivityksestä nähtävästi oikeaa hyötyä. Ei ollut tyhjä lupaus.
Tämän jälkeen kuitenkin meni alamäkeen. Työpöytä ei näyttänyt toimivan. Palkit näkyivät, mutta tausta on musta ja oikea klikkaus ei tee mitään. Menin Ulkoasuvalikkoon ja vaihdoin taustakuvaa, teemaa ja yhdistelin niitä, muttei mitään tulosta. Uudelleenkäynnistin, sammutin, tapoin X:n. Ei mitään.
Myöskään osa ohjelmista ei tahtonut toimia. Brasero ei käynnistynyt, kuten ei myöskään Pidgin. Rytmilaatikosta ei tullut ääntä, mutta ongelma ilmeni jo Intrepidissä. Mikään ääniasetuksista ei tuottanut tuloksia. Resoluutio jäi 1024 x 768, eikä suostunut vaihtumaan. Varmastikin kyseessä on se, ettei vanhan koneen ääni- ja näytönohjaimille enää löydy suljettuja tahi avoimia ajureita, vaikka ne Intrepidissä vielä toimivatkin.
Ohjelmien asennuksessa ei ollut häikkää. Midori käynnistyi siististi sen asennettuani.
USB-levyn teko toimi, mutta siirrettyäni sen tälle paremmalle koneelle sitä ei tunnistettu käynnistysvalikossa.
Tracker heitti “Ei voida indeksoida” -ilmoitusta loputomiin. Ongelma hellitti vasta, kun suljin ensin Trackerin ja painoin sitten OK.
Kaiken lisäksi en voinut lisätä tähän kuvia, koska Print Screen ei toiminut.
Loppujen lopuksi päivityksestä oli ehkä enemmän hallaa kuin hyötyä. Edelleenkin rauta vanhassa koneessa on jo harvinaista museokamaa, mutta sen ei pitäisi olla käyttökelvotonta. Ainakin Win ME ohjaa niitä vielä mallikkaasti, joskin raskaasti. Seuraavaksi vertaan vielä uudella koneella Intrepidin ja Jauntyn Live-CD:itä, koska parempi kone on julkisessa käytössä ja muut asukit eivät oikein lämpene pingviinille.
Ubuntu 9.04 “Jaunty Jackalope” julkaistu
Ubuntu on suomalaista alkuperää olevan Linuxin jakelupaketti, ja kaiken lisäksi siitä suosituimmasta päästä. Nyt on ilmetynyt uusi puolvuotispäivitys Jaunty Jackalope, ehkä helpommin tavattuna 9.04 . Uuden Ubuntun pitäisi muun muoassa nopeuttaa käynnistymisnopeutta parannellulla muistinhallinnalla, parantaa laitetukea ja tästä hetkestä lähtien myös tarjoaa versiota miniläppäreille, niinsanottua Netbook Remix-jakelua, jossa on miniläppäreille sopivampi kerneli ja nopeakäyttöinen käyttöliittymä optimoituna pienelle näytölle. Suurin osa muutoksista on kuitenkin uusimman Gnome-käyttöliittymäversion ansiota.
Itse olen juuri suorittamassa asennusta, joten palaan takaisin aina päivästä viikkoon mennessä. Toivottavasti ukkovanhus jaksaa seitsemänsataisella prosessorillaan vielä toimia verrokkikelpoisesti. Mikäli ei, kokeilen live-CD:ltä kokeiluajoa, mikä nyt ei kuitenkaan ole kauhean luotettava verrattaessa.
Helpson -tukipalvelu: avulias?
Ei näin.
Helpsonin viimeisimmän mainossivun mukaan sinulla voi olla kotonasi suojaamaton, avoin WLAN -verkkoyhteys, jota naapurit voivat käyttää vapaasti sinun piikkiisi. Kaiken lisäksi ei kuulemma ole viisasta antaa naapurin surffailla saman IP-osoitteen alla.
Ei hätää: Helpsonilla on uusi palvelu, jolla saa asentajan kotiinsa asentamaan reitittimeen asiaankuuluvan suojauksen -noin 59 euron nimelliseen hintaan.
Alkaen.
Ymmärtäisin, jos asia muotoiltaisiin “Etkö osaa asentaa reitittimeesi WPA-suojausta?” mutta en näin. Jos ihminen on ostanut itselleen noin 30€ keskihintaa olevan langattoman WLAN-reitittimen ja saanut mukanaan resurssit ja ohjeet sekä yhteyden ylläpitämiseen ETTÄ suojaamiseen, pitääkö vielä maksaa tuplasti laitteen hinta siitä, minkä olisi voinut tehdä yksinkin ilman muita apuja kuin ohjekirja?
Omasta kokemuksestani ymmärrän, etteivät useimmat keski-ikäiset ja vanhemmat ole kovin taitavia tietokoneiden kanssa, ja olenhan näitä verkkoja ollut asentamassakin. Mutta 59€ hinta, alkaen? Itselläni alkaa tuntu rahan maku suussa.
Itse suosittelisin lämpimästi vain kääntymään lähimpään viisitoistakesäiseen, finninaamasiseen ja rasvatukkaiseeen poikaan, joka lähipiiristä löytyy.
(Lisäksi kilpailu, jossa luvassa hotelliyö Vankilasellissä. Lumoavaa.)
Jamendo – Ilmaista Indie-musiikkia CC-lisenssillä
Olin huikan myöhässä tämän päivän postin kanssa, joten myönnetään teille nyt vielä toinen artikkeli samana päivänä. Olkaahan nyt iloisia.
Olen jo jonkin aikaa täyttänyt iPodiani ilmaisella Jamendo -palvelulla, josta ladattava musiiki on julkaistu Creative Commons -lisenssillä. Suomeksi: Sitä saa ladata ja levittää vapaasti ja ilmaiseksi. Joissakin tapauksissa sitä saa jopa muokata ja käyttää mainonnassa, mutta tällöin on annettava alkuperäistekijälle kunnia. Jamendo toki tarjoaa myös maksaa artisteille näiden kovasta työstä lahjoitusten muodossa, tai voit ostaa albumin.
http://www.jamendo.com/en/playlist/56301
Yllä pieniä namipaloja sivun Rock-tarjonnasta. Mikäli tyyli ei miellytä, löytyy Jamendo.comista lisää, öm, korvakarkkia. (Ontuva termi, tiedän, mutta menköön -_-)
[Jokin osuva tekosyy tähän]
Hupsankeikkaa! Eihän tämän ja viime viestin väliin ehtinytkään kuin nelisen kuukautta. Oma vikani, oli kiireitä, Piirakkamaahan tuli uusi presidentti ja Team Fortress 2 sai uuden hahmopäivityksen. Aikani on luonnollisesti kulunut jälkimmäiseen.
Mihin myös olen tuhlannut aikaani on iPod Touchin toisen sukupolven Jailbreak. Kyseessä on ohjelmistolukon murtokeino, joka on (toistaiseksi) laillinen ja jolla voi asentaa kolmannen osapuolen ohjelmia esim. Cydiasta tai Installerista. Kyseessä on Appstore ennen Appstorea.

Winterboardilla voi muokata iPodin käyttöliittymää aina taustakuvista lukkoääniin.
2.2.1 -Ohjelmistolle on ollut olemassa Jailbreak jo jonkin aikaa, mutta vain ensimmäiselle sukupolvelle sekä molemmille iPhoneille. Toisen sukupolven kosketeltavat saivat odottaa omaansa melkeinpä vuoden, ja ensimmäinen Jailbreak oli Tetheroitu, tarkoittaen, ettei sitä voinut käynnistää ilman tietokoneen apua. Olin kärsivällinen ja odotin tavallista Jailbreakia, mutten sentään graafista käyttöliittymää (Joka on vieläkin työn alla).
Suurinpia syitä Jailbreakaukseen olivat ulkoasun muokkaus, tiedostonhallinta ja emulaattoripelit. Winterboardilla otin käyttöön ikonien nimenpoiston, taustakuvan ja Wii-äänet (jotka mielestäni kuulostavat paljon paremmilta kuin väsyneet naksahdukset), tiedostonhallintaan käytän MobileFinderia, WildEyesia ja Safarin lataustyökalua (Pakkohankinta), ja lopuksi NES.app mahdollistaa vanhojen kunnon NES-pelien peluun iPodilla miltein 100% emulaationopeudella. (Älkää huoliko, omaan todellisuudessakin kaikki pelit, jotka laitteeseeni lataan, eli Super Mario Bros.:in -_-)
En ole huomannut minkäänlaisia näkyviä hidastuksia käynnistymisessä tahi pyörimisessä, vaikka pyöritänkin Fring – pikaviestintä taustaohjelmana ja käytän animoitua taustakuvaa. Akkukestosta en mene ihan takuuseen, muttei sekää tuntuisi kärsineen mitenkään olennaisesti.

Minulla ei ole aikaa päivittää blogia, vaikka leikinkin WordPressillä aamuyöstä? Huomatkaa kattavampi suomalainen näppäimistö.
Minkäänlaisia Jailbreak -ohjeita en kuitenkaan ala tänne väkertämään, vaikka suomenkielisestä avusta onkin saralla hieman puutetta. Syynä on se, että Jailbreakausta uhkaa Applen viha ohjelmistolukon rikkojia kohtaan. Kaiken lisäksi asiasta on nostettu kerran tahi toisenkin kanne, sillä Applen mukaan Jailbreakatut ohjelmat vievät AppStorelta asiakkaita (vaikka ovat juuri saavuttamassa kymmennumeroisen ohjelmalatauksensa) ja kaiken lisäksi rikkovat heidän käyttäjäpolitiikkaansa.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kaninkolosta voisi kulkea ominkin avuin. Sekä Windows- että Osx -versiot Jailbreakausohjelmista (itse käytin UnofficialSn0w 2.0:aa) löytyvät googlen avulla ja mikäli Amerikan kieli taipuu, myös vallattoman tarkat ohjeet prosessin suorittamiseksi. Homma vei itseltäni n. 5-10 yritystä, mutta vaikkei siltä aina tunnukaan, se onnistuu lopulta. Jos ei, kannattaa mennä peiton alle ja yrittää taas huomenna. Jos homma ei vieläkään toimi, teet jotain aivan väärin.
Loppujen lopuksi kolmannen osapuolen ohjelmta toivat muutenkin kalliiseen laitteeseen lisäarvoa vähintään riittävästi. Nykyisin laitteeni osaa ladata miltei mitä tahansa tiedostoja tai YouTube -videoita, lähettämään niitä sähköpostitse tai SSH-yhteyden yli, toimimaan mediapalvelimena, käsittelemään Office-tiedostoja ja pelaamaan NES- ja ScummVM -pelejä. Ilmaiseksi, kaiken lisäksi. En voi kuin suositella.

